Ohjeita opiskelun tueksi opiskelijalle sivuilta

Opiskelu- ja palvelusitoumus

Jokaisen opiskelijan kanssa tehdään kirjallinen opiskelusitoumus, jonka toteutumista seurataan. Opiskelusitoumuksessa opiskelija asennoituu opiskeluun ja oppimiseen myönteisesti, osallistuu opetukseen, noudattaa yhteisiä pelisääntöjä, osallistuu tarvittaessa tukiopetukseen ja lisätehtävien tekemiseen.

Ravintolakoulu Perhossa opiskelija saa laaja-alaiset ammatilliset perusvalmiudet sekä erikoistunutta osaamista työelämän asettamien edellytysten mukaisesti, innostuu itsensä kehittämisestä ja elinikäisestä oppimisesta ja toimii sen mukaan sekä työllistyy koulutuksen jälkeen.

>>Opiskelijoiden valokuvat koulun julkaisuissa ja kotisivuilla

 

 

Lähtöruudussa? Kela neuvoo opintonsa päättäviä

Kela tiedottaa tehostetusti työttömyysturvan hakemisesta vastavalmistuneille opiskelijoille. Odotettavissa on, että suuri osa opintonsa päättävistä ei löydä töitä heti kesäkuun alussa.

Kelan internetsivuilla on avattu uudet palvelusivustot opintonsa päättäville


http://www.kela.fi/valmistunut

Sivuilla voi helposti tarkistaa perusasiat siitä, miten työttömyysturvaa haetaan ja mitä liitteitä hakemukseen tarvitaan. Perusfaktat voi tarkistaa myös Lähtöruudussa-lentolehtisestä (pdf).

Samalla Kela markkinoi työttömyysturvan sähköistä hakemusta. Tavoitteena on nopeuttaa työttömyysturvan hakuprosessia.

Ravintolakoulu Perho, Helsinki Culinary School, Perhonkatu 11, 00100 HELSINKI